Elävää kuvausta jo menneen ajan kotipesästä. Kirjoittaja on Hannu Vuorio, asui Hämeentie 48. Vuorio oli Suomen Kommunistisen Puolueen ay-liikkeestä ja vallankumouksesta vastannut työntekijä. Neuvostoliiton romahdettua hän ryhtyi kirjailijaksi. Edellä oleva on kaapattu kirjasta Nyman. Voidaan olettaa hänen kirjoittaneen jotain Kaisan pöydässä.

Kävelin Kolmeen Kaisaan, astuin kadulta sisään ja nousin portaat toiseen kerrokseen. Ja siinä se sitten oli, ensimmäinen lamakokemus. Laskusuhdanne oli syönyt portsarin ovelta. Vain läiskä seinässä kertoi että joku oli joskus nojannut siihen ammatikseen.

Katselin ovelta sisään ja huokasin helpottuneena että muita muutoksia ei Kaisassa näyttänyt tapahtuneen. Otin jo pari askelta kun huomasin että oli sittenkin. Tiskin jatkoksi oli hankittu jostain hollantilaisesta muovipuristamosta typerä baarirakennelma; sellainen jota keskiluokka toivoi kotiinsa ennen syntymääni, noin pienoiskoossa, pettyi kun ei saanut ja tekisi nyt itsarin jos saisi.

Onneksi ravintolasali oli muuten lähes entinen. Samoin kapakan ilmapiiri, jatkuvan tupakanpolton madaltamat miesten äänet, neljäkymmentä sätkää päivässä, naisten hyökkäävät säkätykset, sellaiset kuin vetäisi kynnellä ikkunaan, ja lasien itsenäinen elämä hiljaisena kilinänä. Ja lemu: kurjan sapuskan, brenkun ja tupakan kaikkeen pinttynyt tunkka jota ei olisi saanut lähtemään puhtaanapitolaitoksen raivokkaimmallakaan desinfioimisoperaatiolla; niitä köyhän kansan etuoikeuksia, ei tarvinnut katsella, tarvitsi vain sulkea silmänsä ja tiesi missä oli.

Entiseltä näytti myös asiakaspiiri. Pitkän tähtäyksen alkoholisteja jotka eivät olleet vielä siirtyneet oluesta lasoliin tai suoraan lasarettiin haima tai maksa poksahtaneina. Linnakundeja lyhytaikaisella vapaalla akkua lataamassa. Nuoria sutturoita joiden silmien väikkeen pilvi oli himmentänyt. Lähiseudun turhautuneita virkamiehiä jotka olivat ajat sitten menettäneet makuaistinsa ja kävivät laiskuuttaan, pelkästä liikunnan inhosta syömässä Kaisan sianruokaa. Ja tietysti eläkeläisiä jotka yrittivät viinan voimalla uskotella että tästä se elämä vasta alkaa vaikka kotona oli pakko lämmittää maksalaatikkoa ja sojokin venyi vain aamuisessa kusilastissa.

Kävin hakemassa tiskiltä pitkän, vaihdoin pikkurahaa puhelua varten ja etsin vapaan pöydän ikkunan vierestä. Vain ruokailijoille, ilmoitti lappu pöydässä. Ja kumma taika siinä lapussa piili. Kukaan ei ollut uskaltanut istua pöytään pelkkä tuoppi kourassa. Oli se vain niin lujassa usko kirjoitettuun sanaan. Mutta minä olin vapaa mies: istuin pöytään ikkunan vierelle, panin lapun käytävän puolelle ja luotin siihen että saisin istua rauhassa.

Sitten tuli pyhän oluen vuoro. Se oli Paratiisissa pantua verrattuna niihin vankilapanimon tuotteisiin joita jätkät valmistivat salaa verstaissa ja vessoissa ja joissa maistui aina päällimmäisenä hiiva. Ehtaa tavaraa: mallasohraa, humalaa ja sopivasti hiilihappoa niin että aromit levisivät epidemian tavoin suussa ja täyttivät hetkessä koko pään.

Kallistin lasia,