Kiitos seuralle hyvän seuran ja virvoittavien juomien järjestämisestä. Itse en oikein yleiseen tunnelmaan päässyt. Se johtui siitä, että meissä asuu tulevaisuuden toiveiden lisäksi menneisyys. Nyt kun oltiin lähellä Kallion kansakoulua, Karhupuistoa ja Kallion kirjastoa, oltiin samalla keskellä lapsuuttani. Siksi muistelin kulmia ja niiden tapahtumia.

Sivukirjaston terassin viereinen viheralue ei ole Karhupuistoa, vaan Matti Heleniuksen puisto. Helenius oli raittiusmies, ja antoi nimensä taskumatille. Puistossa on Arvo Turtiaisen, Stadin Arskan patsas. Olin varautunut esittämään hänen runonsa, mutta keskustelut eivät kulttuuriin ulottuneet, joten laitan sen oheen ulkomuistista, osin väärin muistaen ja runomitoista välittämättä.

”Helsingin rautatieasemalla. Hän on tullut etsimään työtä, rakennuksilta. Hän on tullut kuka tietää mistä, Kiimingistä, Polvijärveltä. Hän saa työtä, syö kuppiloissa. Hän asuu kuka tietää missä, Rööperissä, Sörkassa. Hän tekee työtä, liittyy ammattiosastoon ja saa tilin. Hän ostaa sinisen seviottipuvun. Hän menee illalla Sörkan Vännerille.

Tyttö tanssii Sörkan Vännnerilla. Hän on tullut kuka tietää mistä, Polvijärveltä, Kiimingistä. Hän tekee työtä kuppilassa, tiskaa. Ensi viikolla hän menee työhön trikootehtaaseen.

Tyttö ja poika tanssivat. Tyttö on liian hieno minulle, poika tuumii. Poika on liian kömpelö minulle, tyttö tuumii. he puhuvat ja huomaavat, tyttö on Kiimingistä ja poika Polvijärveltä. He nauravat, molemmat ovat mökeistä.

Tyttö ei ole liian hieno pojalle. Poika ei ole liian kömpelö tytölle. He tanssivat sinä iltana monta kertaa. He tanssivat sinä talvena monta kertaa. Poika saattaa tyttöä monta kertaa. Tyttö päästää pojan luokseen monta kertaa. He kirjoittavat koteihinsa, hyvin täällä kaupungissa pärjää.”

No tämä jatkuisi vielä pitkää, se on sitä tavallista tarinaa, mitä taisi olla alkupuolikin. Sörkan Vänner eli Vennu, oikeammin Arbetets Vänner i Sörnäs oli ruotsikielinen työnantajien perustama yhdistys, osa ns. wrightiläistä ammattiyhdistystä. Sen juuret ovat osin lapsityövoiman käytön vastustamisessa. Sittemmin ay-liike sosialisoitui, työläiset ottivat vallan ja wrightiläiset hävisivät. Sörkän Vennun talo oli Hämeentiellä ja erittäin suositti tanssipaikka.

Olin vuonna 1970 juuri sen terassin kohdalla, missä eilen istuttiin. Luokkakaveri tuli katua alas ja huusi ”Jimi Hendrix on kuollut”. Miten jotkut asiat jäävätkin ikuisesti mieleen. Näin voi toki käydä myös olutseuran tilaisuuksissa. Sanat, katseet, teot ja ……….. Mitä ne sitten aiheuttavat, iloa vai pettymyksiä, onkin toinen asia.

Köyhän kaupunginosamme varakkaat matkustavat viheriöivien keitaiden ja virkistävien lähteiden ääreen mökeilleen keskikesän juhlaa viettämään. Eräät, kuten minä, jäävät hiljentyvään kaupunkiin. Jokaiselle seuralaiselle toivotan kuitenkin oikein lämmintä ja rauhallista juhannusta, ja valoisiin öihin mukavata mukavata.